Runos-Fysio, Turku | Kisa-Fysio, Pöytyä

Leikkauksen jälkeinen fysioterapia

Kisa-Fysio, Pöytyä & Runos-Fysio, Turku


Fysioterapia on suositeltavaa leikkauksen jälkeen. Leikkauksen jälkeen kuntouttaminen aloitetaan heti kun mahdollista. Paranemisprosessi nopeutuu ja kuntoutumisaika pienenee. Leikkauksen jälkeiset vaivat jäävät vähemmälle.


Fysioterapiahoito suunnitellaan aina tilanteen mukaan ja asiakaskohtaisesti. Mahdollisuuksien mukaan hoito voi olla esimerkiksi kevyitä lihasharjoituksia, jotka vahvistavat leikkauksesta toipuvaa raajaa. Tavoitteena on aina nopeuttaa paranemista ja saada asiakas taas kuntoon.


Leikkausta edeltävä hoito


Palveluihimme kuuluu myös ennen leikkausta annettava hoito. Tähän voi sisältyä erilaisia lihasharjoituksia, joilla vahvistetaan etukäteen leikattavan alueen lihaksia. Tämä helpottaa kuntoutumista paranemisvaiheessa.


Lisäksi voidaan harjoitella valmiiksi esimerkiksi kainalosauvojen kanssa kulkemista. Leikkauksen jälkeen kainalosauvat ovat tuttu apuväline ja asiakkaan kulkeminen helpottuu.


Leikkaus on aina elimistöä rasittava toimenpide johon kannattaa varautua ennen sekä jälkeen parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Share by: